Johtaminen on todella vaikeaa, ja johtajatkin vain ihmisiä kaikkine puutteineen ja rajallisuuksineen: tieto ja osaaminen on epätäydellistä, ympäristö muuttuu jatkuvasti ja ihmisten käyttäytymistä on vaikea ennakoida. Harvard Business Review’n klassikkoartikkeli ”In Praise of the Incomplete Leader” nostaa keskeiseksi johtamisen viisaudeksi ymmärryksen siitä, ettei kukaan meistä voi yksin osata tai tietää kaikkea. Tähän ajatukseen pohjautuu asenne, jota kutsun keskeneräisen johtajan asenteeksi.
Parhaat johtajat ovat niitä, jotka myöntävät olevansa keskeneräisiä. He eivät pelkää näyttää haavoittuvuuttaan tai myöntää, etteivät aina tiedä, mitä pitäisi tehdä. Tällaiset johtajat ymmärtävät, että heidän roolinsa ei ole olla kaikkitietävä auktoriteetti, vaan ennemminkin yhteistyön, dialogin ja jatkuvan oppimisen mahdollistaja. He tunnustavat puutteensa ja hakevat aktiivisesti palautetta kehittyäkseen edelleen.
Liian harva johtaja on valmis tähän. Päinvastoin, mitä enemmän heidän muodollinen asemansa nousee hattuun, sitä paskemmaksi heidän johtamisensa usein muuttuu. Ego estää heitä kuulemasta muiden näkemyksiä, ja pelko epäonnistumisen paljastumisesta johtaa jäykkään, kontrolloivaan johtamiseen. Tällaisissa tapauksissa työntekijöiden sitoutuminen heikkenee, luovuus kärsii ja organisaation kyky sopeutua nopeasti muuttuviin olosuhteisiin romahtaa. Juuri nämä johtajat ovat niitä Setämiehiä ja Hyviä Jätkiä, joiden paskasta johtamisesta kirjoitan tositapahtumiin perustuvia tarinoita eri työelämän tilanteista.
Tavoitteeni tarinoilla on tehdä näkyväksi paskan johtamisen ilmiöitä, jotta ihmiset osaisivat tunnistaa niitä omassa ja muiden toiminnassa sekä puuttua niihin. Lisäksi haluan toki viihdyttää ja herättää ihmisissä tunteita. Minulle on soitettu itkuisia puheluita ja kerrottu, kuinka kuvaamani työelämän karikatyyrit ovat kertoneet kipeistä kokemuksista työuran varrelta. Toisaalta moni on saanut hyvät naurut tajutessaan, kuinka absurdia heidänkin työelämänsä on pahimmillaan ollut.
On kuitenkin helppo kritisoida, enkä usko pelkän kritiikin muuttavan vielä mitään. Siksi kirjoitan myös artikkeleita, joissa esitän keinoja ja näkökulmia johtamisen parantamiseksi. Tarvitsemme esimerkkejä paremmista tavoista toimia. Keskeneräinen johtaja, joka avoimesti tunnustaa oman rajallisuutensa ja kutsuu muut mukaan yhteiseen oppimiseen, edustaa juuri tällaista parempaa tapaa johtaa. Hän luo ympärilleen psykologisen turvallisuuden ilmapiirin, jossa ihmiset uskaltavat jakaa ideoitaan, epäonnistumisiaan ja kokemuksiaan. Hän tunnustaa, ettei johtaminen ole yksilösuoritus, vaan yhteistyötä parhaimmillaan.
Tervetuloa matkalle kohti parempaa johtamista – ja katkeransuloisia lukuhetkiä tarinoiden parissa!
